Näytetään tekstit, joissa on tunniste tampere. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tampere. Näytä kaikki tekstit

7.28.2013

Maybe life is like a ride on a freeway.


Kävästiin Tampereella perjantaina 26.7. kattomassa Recklessien keikka, ja siinä samassa Baton Rogue Morgue ja Santa Cruz. Molemmat bändit tuli itelle uutena, mutta tykkäilin biiseistä ja muutenkin niitten lavaesiintymisestä. Oltiin perillä joskus kahen aikaan, joten hilluttiin aina kuuteen asti kaupoissa, onneks paljoa ostamatta kuitenkin - meikän kesätyöstä kun ei paljoa palkkaa tipu, eh.

Baton Rogue Morgue

 Santa Cruz

 Reckless Love

Ei saatu, kun Olli kiinni keikan jälkeen. Muut oli roudaamassa vissiin. Lopuks Olli päästi meit jäljellä olevat fanit "bäkkärille" ettimään muut jätkät, ja siellähän Pepe näkys olevan jo lähdössä ja varmaan muutkin. Tungin sitten BRM:n kitaristin kaa kuvaan XD.

Kaikkiaan liian mahtava keikka ja RL:n biisilista huikea, sillä Night on fire, On the radio ja Born to break your heartElokuun jälkeen pääsee onneks enemmän keikoille, kun ei tarvitte huolehtia ikärajoista. On kans aika huikeeta, että RL:n uus levy tulee pihalle 30. elokuuta ja äksien 17. päivä. I is happy!


Ostin kynsilakkoja alennuksesta, kukkapannan Tigerista sopivasti Kukkaisrockin teemaan ja RL:n superupean paidan. Eväänä oli suklaakeksejä ja pilttiä. Lehden ostin muutama päivä sitten samalla kun käytiin kattomassa leffassa The Lone Ranger. Oli muuten liian paras leffa, mutta kai nyt kun Johnny Depp ja muut parhaudet näyttelemässä.

Oli muuten siistin näkostä ulkona, kun ajeltiin takasin kotiin. 

"Miks jotkut halveksuu tummaihosii
mut kumminki on kesät talvet auringos ja haluis olla tummempii"

1.25.2013

Life in the fast lane is just how it seems

Jotain, mitä ostin  tällä viikolla; söpö käärme-sormus, räpsyttimet +liimaa ja teetä.
Noi kolme viimeistä kuvaa on Tampereelta tai oikeastaan Sastamalasta.

Käytiin tosiaan eilen torstaina mediakurssin järjestämällä retkellä ensin Sastamlassa ja sitten Tampereella eri museioissa (kirjamuseo, mediamuseo, vakoilumuseo ja lopuks käytiin YLE TV2:n studioilla). Oli niin mahtia, varsinkin se vakoilumuseo ja studiot oli kiinnostavimpia. Pitää lähtee sinne vakoilumuseoon uudestaan, kun ei ehtinyt kaikkea nähdä sieltä, mut siis siellä oli pirun siistiä jotenkin! Äänenmuuntelukoneita ja sanomalehtiarvotuksia + mystinen luola, johon en pystynyt menemään. Studioilla tutustuttiin kamera/kuvaustekniikkaan, lavastukseen, puvustukseen ja meikkaukseen. Siellä ne oli Joulupukin kuumalinjan reki ja Joulukalenterin tonttujen asut. 

Ensi viikolla ihana koeviikko ja en tajuu matikasta mitään edelleenkään, tänään en ehtinyt lukemaan mitään ja huomennakin osa ajasta menee siihen, että käydään niin mahtavassa käärmenäyttelyssä! Ja hei krokotiilinpoikasia-awws?  Se kaikki aika mitä muuten saan, meneekin kokeisiin lukemiseen täysin. Tai sen pitäisi mennä. Toivottavasti menee, koska on pakko tsempata ainakin enkku, matikka ja mantsa.




Jee oli jännää taas vaihteeks webin kaa, haha XD


8.11.2012

Kukkaisrockia ja cosplayta

Joo palasin uudestaan,  vaikka oon aiemmin sanonu et en kirjottais tänne enää. :D en nähtävästi osaa päättää, mikä ei ole uutta.

Kukkaisrockista kuvia:



White Flame oli yllättävän kiva kokemus. Ennen lovexin vetoa siel vähän kauempana olevassa talossa roikkui joku varis, joka oli jäänyt kiinni jaloistaan tai päästään johonkin naruun, ja palokunta oli pelastamassa sitä. Meidän huomio kiinnittyikin sit siihen äksiä odotellessa koska ne myöhästys teknisten ongelmien takia aika kivasti.
See it?


Oli tosi kiva päivä. Lähdettiin aika aikasin liikkeelle ihan vaan sen takia kun veli ja iskä meni särkkikseen ja ne halus sinne aikaisin. Meillä ei ollut mitää väliä, hengattiin sit treen keskustassa ja siin keskustorilla se aika jostain yhdestä iltayheksään asti. Treeläiset on paljon mukavampia kun turkulaiset, tosi moni jutteli meille randomisti. Niin ja kivemman näkösiä tyyppejä tuli vastaan tyyliin koko ajan. Nähtiin Dave Lindholm, Jann Wilde ja Uniklubin Janne(:
Yks jätkä tuli kysymään, et saisko se ottaa musta kuvan, ja sit se kysyi multa jotain ulkoilmatapahtumista. Se nauroi mun vastauksille.
Ostettiin sit kamun kaa äkspaidatkin - ihk. Keikan jälkeen kaveri halus kuvia jätkien kanssa ja siin pörräs hitosti ihmisiä, niin ei sitten juteltu jätkille mitään enempää.

Ostin tänään peruukin seuraavaa cossia varten ja toivon et se löytää perille.
Cossaan Lunaa Potterista :D mietin niin kauan ketä cossaisin, ja ensin mun piti cossata Remusta mut sit en ikinä olisi löytänyt sopivaa peruukkia ja halusin nyt cossaa tyttöä sit kuitenkin.

Evanna on kaunis, hui.