Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit

4.20.2013

I’d do anything to lose weight except exercising and eating healthy


Mun liikuntapäiväkirjan pito on jäänyt aika vähäiseksi, koska en vaan osaa. Tai siis en ole mikään himoliikkuja, tykkään käydä lenkkeilemässä ja tehdä satunnaista lihaskuntotreeniä - that's it. Ja kirjoittamista hankaloittaa sekin, että pitää kirjoittaa päiväkirja-tyyppisesti, mutta niin että toinen ihminen (opettaja) voi lukea sitä. plaah
Tänään kuitekin lähdin  kunnon lenkille taas, koska sade hellitti. Kylmästä tuulesta ja pienistä liukkaista kohdista huolimatta oli mahtia päästä juoksemaan. Tykkään eniten tosta reitistä, koska siellä ei juuri törmää muihin ihmisiin (hah), siis ei ihmisissä mitään vikaa, mutta rauhoittavampaa se on juosta itekseen ja oman kunnon mukaan, eikä tarvitse vertailla itseään muihin huippukuntoilijoihin siellä. Muutenkin ihanaa lenkkeillä metsässä ja peltojen lähellä, näin ensimmäiset leskenlehdet, sorsia sekä yhden perhosenkin^.^ 

Eilen käytiin nopeasti skanssissa, joka on hieman uusinut liikkeitään. Bikbok on aika loisto uutuus sinne, ne vaatteet on ihania! Rahan säästämisen toivossa en kuitenkaan ostanut kuin suklaariisikakkuja, mehua sekä voileivän kamalaan nälkään. Tiger on muuten noussut yhdeksi mun suosikkikaupoista. Sieltä löytyy kaikkea pientä sälää tasarahalla, mm. sisustus-, tee-, ja piirustusuttuja sekä pientä syötävää ja kivoja pelejä ja leluja, voisin ostaa sieltä joka kerralla jotain. 

4.05.2013

It does not matter how slow you go as long as you’re not in front of me


Uskollinen Ystävä. Aromeina ananas, appelsiini ja persikka. 

***
On jo pitkään pitänyt maalata kynnet tällä tavoin...



...joten eilen kokeilin tolla uudella lakalla. Koska en osannut hahmottaa tai en tiedä mikä meni pieleen, mutta maalasin ton peukalon väärin. Jotenkin tuli taas fiksu olo... Nojoo, ihan kivat niistä tuli noinkin. :'D

Eilen kävin lenkillä, koska oli kerrankin aikaa. En oikeastaan tiennyt mihin menin, seurasin vaan purunrataa, ja satunnaisia kylttejä. Parissa kyltissä oli hevosen kuva, ja pelkäsin et eksyn johonkin talleille...:D Vastaan tuli vain yksi hiihtäjä, joka tuijotti mua vähän arvelluttavasti. Sitä mä ihmettelin, et minkä takia se vielä hiihti kun radalla oli paljon kohtia, joista lumi oli sulanut kokonaan ja latu ihan surkea.